Läntisen alueen toimintakertomus vuodelta 2022 Kokoonnuimme vuoden aikana yhteensä 11 kertaa. Lounastapaamisten lisäksi teimme perinteisen PikNik risteilyn huhtikuussa Turusta Maarianhaminaan, laivan vaihto ja takaisin Turkuun. Kesäkuussa olikin sitten jo saariston vuoro, seniorimme Päivi kutsui meidät yhteiselle lounaalle Vuosnaisiin ja sen jälkeen kotiinsa Kustavin kirkolle kaffeelle. Ilma suosi ja juttua riitti. Sitten koittikin jo elokuu ja Salo kutsui meitä kuuluisalle Salon iltatorille. Ravintola Rikalassa tuttu lounas paistettua maksaa ja kylmää olutta, maailma hymyili. Iltatorin lisäksi piti tietysti tutustua Salon ainoaan jokilaivaan ja huuhdella maksa toistamiseen. Matka sujui mukavasti Junalla. Osallistuimme myös senioreiden Suomenlinnan matkalle ja Espoon kaupungin teatteriin näytäntöön. Viime vuoden viimeinen tapahtuma Turussa oli Turun Pohjolan järjestämä joululounas, siihen meitä osallistui peräti 35 senioria. Tässä oli vuosi lyhykäisyydessään, noudatti vanhoja perinteitä ja näin jatkamme myös tänä vuonna. Jokke |