Nyt on aika elää

Näin kirjoitti Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan menneellä viikolla. Perusterveiden ja kaksi rokotusannosta saaneiden ihmisten olisi puolestaan syytä alkaa elää täysipainoisesti kehottaa HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen. Omasta lähi-ja tuttavapiiristä voin todeta, että tätä ohjetta on noudatettu jo hetken aikaa. Jokainen miettii tietysti itse sen tason minkä verran uskaltaa tai ei uskalla. Maski naamalla on kuitenkin hyvä edelleen pitää kaupoissa asioidessa ja yleisöruuhkissa.

Täällä Turun puolessa olemme tapailleet senioritoiminnan merkeissä jo muutaman kuukauden ajan yhteisen lounaan merkeissä. Paikalla on ollut vakiomäärä senioreita eli keskimäärin 15. Selvästi on huomattu, että näille tapaamisille on ollut tarvetta. Onneksi meillä on aina ollut kabinetti, sen verran kuuluvaa iloista puheensorinaa on ollut. Varmaan näitä tapaamisia ja yhteyksiä on ollut muuallakin ja hyvä näin.

Selasin vanhoja arkistojani ja käteeni osui Kenttämies Pohjola-Yhtiöiden lehti vuodelta 1965. Siinä oli kirjoitus Pk:n piiristä….. Pohjolan Kerho toiminut 50 vuotta. Kerhon juhlat pidettiin Stockmannin ravintolassa ja tässä otteita kirjoituksesta: Sekä nykyisiä että eläkkeellä olevia jäseniä saapui juhlapaikalle lukuisammin ja suuremmalla juhlamielellä kuin tulessaan tavallisiin tiistai-iltoihin. Kerhon puheenjohtaja Aksel Sotamaa esitti näkökohtia kerhon menneestä ja nykyisestä toiminnasta ja kiitti siitä tuesta, jota kerho on saanut yhtiöiden ja johdon taholta. Yhtiöiden johdon tervehdyksessään varatuomari Angervo toivotti kerholle menestystä sekä lupasi, että kerho vastaisuudessakin voi luottaa yhtiöiden tukeen. Varmaan moni teistä muistaa kyseisen juhlan. Paljon noissa Sotamaan ja Angervon sanoissa on vielä tätä päivää. Nyt puhutaan toimintakertomuksista ja toimintasuunnitelmista sekä yhtiön tuki on muuttunut markoista euroiksi.

Mitä tästä eteenpäin? Odotetaan ensi kuun puoliväliin, että rokotekattavuus saavuttaa maan hallituksen asettaman yli 80 prosentin ja viimeisetkin rajat voitaisiin poistaa. Näin olisi mahdollista kokoontua pitkästä aikaa suuremmalla joukolla yhteisiin tapaamisiin, joista ensimmäisenä tulee mieleen joululounaat Vallilassa ja alueilla. Toivottavasti ovet aukeavat meille ja ensi vuonna voitaisiin palata taas normaaliin tapaamisiin. Me ollaan kaikki kakkospiikin saaneita ja kolmaskin on mahdollista. Nyt olisi aika alkaa elää.

Toivotan kaikille oikein hyvää syksyä

Jokke