Puheenjohtajan viesti lokakuussa 2017

Hyvät seniorit

Vuosi 2017 on kääntynyt vahvasti syksyn puolelle. Takana on mennyt kesä, siitä on muistiin jäänyt odotus. Odotus siitä, milloin kesän lämpimät ilmat alkavat. Vaikka syyskuun viimeiset päivät olivatkin kauniita ja lähes kesäisiä, niin voidaan sanoa, että tuo odotus oli turhaa. Onneksi Suomessa sää on kuitenkin kesänvieton kannalta lähinnä vain asennekysymys ja toivonkin, että moni seniori on päässyt nauttimaan mukavasta kesästä ja vähän hyttysistäkin. Parasta kaikesta on kuitenkin Suomen kesäinen luonto ja puhdas ilma.

Senioritoimintamme on lähtenyt mukavasti liikkeelle niin pääkaupunkiseudulla, kuin alueilla. Senioreiden syysretki suuntautui tänä vuonna Tuusulanjärven rantaan , loistavan oppaamme Maria Anthonin opastuksella. Teemana oli Kultakauden taiteilijan elämää ja kiehtovia naiskohtaloita. Kultakauden mestareina Tuusulanjärven ympäristössä, asuivat aikamme kulttuurin suurmiehet Jean Sibelius, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Juhani Aho sekä Eino Leino. Retkenvalokeilassa olivat myös suurmiesten rouvat ja tositarinoissa taisi vilahtaa muutama tyttöystävänkin nimi. Ainola, Halosenniemi ja Lottamuseo olivat todella mielenkiintoisia tutustumiskohteita, suosittelen.

Senioritoimintaa jatkuu tästä eteenpäin entiseen totuttuun malliin. Seuraava yhteinen tapahtuma pääkaupunkiseudulla on varmaan joululounas. Mitään virallista tietoa ei vielä tässä vaiheessa ole saatu, mutta uskon perinteen jatkuvan. Alueilla joululounastilaisuudet ovat vaihdelleet, monilla alueilla on kuitenkin Pohjolan senioreille järjestetty vielä oma joululounastilaisuus. Olkaa aluevastaavat aktiivisia tässäkin asiassa.

Sitten onkin jo vuosi 2018, vuosikokous ja senioreiden kevätretki. Palataan näihin tapahtumiin tarkemmin ensivuoden puolella.

Lopuksi pieni kevennys. Laulaja Anna Puun nimi turunmurteella; ei kai sul mittä klapei ol.

Syysterveisin

Jokke