kokouksen_avaus_15.42010.jpgVuosikokous 

Yksi varmimmista kevään merkeistä on Pohjolan seniorien vuosikokous. Tänä vuonna se pidettiin 15.4. tutussa paikassa Lapinmäentiellä. Mukana oli lähes ennätysmäärä senioreja , noin 200 henkeä.

Muodolliset kokousasiat sujuivat ripeästi. Toimiva hallituskin sai kokonaisuudessaan jatkopestin. 

Hienoa oli myös saada kokoukseen juhlapuhujaksi Suomi-Yhtiön toimitusjohtaja Markku Vesterinen. Hän kertoili yhtiön ajankohtaisia kuulumisia juhlavuoden tiimoilta. Kuin sattumoisin samaisena päivänä aihe oli vahvasti esillä päivän lehdistössä!

markku_vesterinen_vuosikokouksessa_15.4.10.jpg

 Suomi-Yhtiö samoinkuin Salamakin ovat merkittäviä taustayhteisöjä monille senioreille. Kokousväestäkin käsigallupin perusteella lähes puolet olivat jollain tavoin olleet kytköksissä näihin yhtiöihin. Ei siis ihme, että yhtiöitä edelleen muistellaan monissa yhteyksissä. Toiveena olisi, että myös senioreja muistettaisiin kuluvana merkkivuotena jollakin tavalla.

 Kokoukseen osallistuivat myös ensimmäistä kertaa alueyhteyshenkilö- roolissaan Ulla Thil Lahdesta, Jouko Aaltonen Turusta sekä Pirkko Pessinen Tampereelta. Helge Timonen Oulusta ja  Päivi Skippari Kuopiosta eivät päässeet mukaan. Toiminnasta ja ideoista keskusteltiin innokkaasti

pitkin iltaa. Jokke onkin jo taustavoimineen tarmokkaasti aloittanut ensi syksyn Turun-excursion valmistelut, mikä täten ennakkokutsuna mainittakoon!

 Puheenjohtaja painotti puheenvuorossaan kotisivujen merkitystä tulevaisuudessa senioritoiminnanyhteyskanavana ja kehittäjänä. Nyt voivat kaikki vaikuttaa. Ensimmäiseksi toivotaan mahdollisimman monen vastaavan kotisivuilla nytelm_15.4.10.jpgtehtyyn kyselyyn niiden kehittämisestä!

 Kokouksen jälkeen olikin sitten huvin vuoro. POKOn teatteri esitti Mauri Levomäen kirjoittaman näytelmän ” Uusi elämä”. Se oli terävä musta komedia, joka iski vahvasti ajankohtaisiin uutisiin yrityssaneerauksista ja sisälsi paljon taitavia sisäpiirisivalluksia. Näyttelijäkunta koostui virkistävästi niin vakuutus- kuin pankkilaisistakin . Poko on jo kauan sitten ohittanut amatööritason.

 iltapalalla_15.04.10.jpg

Illan lopuksi olikin sitten perinteisesti hyvät ruuat ja juomat mukavan taustamusiikin kera.

Väkeä oli niin runsaasti, että lisätuolejakin jouduttiin hakemaan. Kiitos jälleen kerran Pohjolalle ja erityisesti Raija Koskiselle ja Jarmo Männistölle erinomaisista järjestelyistä!

 Prahan-matkan ja kesän odotusta!

 Ola