Pohjolan sotaveteraanikillan viimeinen kokous 27.11.2014

24.12.2014

Pohjolan sotaveteraanikillan viimeinen kokous ja Killan päättäjäistilaisuus pidettiin Lapinmäentiellä Saariskabinetissa 27.11.2014.  Kilta ehti toimia reilut 45 vuotta.
Veteraaneista paikalle saapuivat Seppo Soratie, Olli Nuotio, Reijo Kurkela, Tarmo Friman ja Torsten Nyman. Veteraanien lisäksi kukkia oli laskemassa 15 Pohjolan senioria, jotka osallistuivat iltapäivän elokuvaesitykseen.

Katriina Tala

Alla Jarmo Männistön laatima sotaveteraanikillan historiikki :

POHJOLAN SOTAVETERAANIKILLAN VAIHEISTA

Perustaminen

Ajatus Pohjolan Sotaveteraanikillan perustamisesta virisi 1960-luvun lopulla. Kutsu perustavaan kokoukseen on päivätty 04.03.1969, ja se on osoitettu kaikille Pohjolan piirissä toimiville sotaveteraanielle. Tarkoituksena oli "perustaa Pohjolan Kerho ry:n alajaokseksi oma sotaveteraanipiiri, joka puolestaan kuuluisi alajaoksena myös Helsingin Sotaveteraanipiiriin.

Perustava kokous toteutui 25.03.1969. Paikalla oli pöytäkirjan mukaan 25 sotaan osallistunutta Pohjolan henkilökunnan jäsentä. Heistä elossa oli (heinäkuussa 2014) enää yksi, Kai Nuortila. Jaosto päätettiin tuossa kokouksessa perustaa, ja sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin ekonomi Sakari Aarnio, joka toimi myös perustavan kokouksen puheenjohtajana. Samalla valittiin jaostolle työvaliokunta, johon kuuluivat puheenjohtajan lisäksi ekonomi Kai Nuortila, metsänhoitaja Pasi Lehmusluoto, ylivahtimestari Olavi Marttila ja herra Veikko Sipilä.

Perustaminen tapahtui yksinomaan miespuolisten toimihenkilöiden voimin. Tosin perustavan kokouksen pöytäkirjaan on työvaliokunnalle annettu eräitä tehtäviä ja evästyksiä, joista eräs kohta kuuluu: "harkita lottina ja sotilaskotisisarina sotiin osallistuneiden henkilökunnan jäsenten osallistumista jaoksen toimintaan..." Varsinaisia sääntöjä ei jaokselle vielä tässä vaiheessa määritelty.

Alkuvaiheen toiminta

Vuoden 1970 vuosikokouksessa Sakari Aarnio valittiin jatkamaan jaoston puheenjohtajana. Toimintasuunnitelmassa toimintamuodoiksi päätettiin ammunta pääkonttorin ampumaradalla, hiihto sekä herrasmieskilpailu.

Vuoden 1971 vuosikokous (03.06.1971) valitsi jaoston puheenjohtajaksi Paavo Toivosen. Hän jatkoi puheenjohtajana 13.03.1973 asti. Vuoden 1971 vuosikokouksen eräänä asiana oli esillä sankarivainajien muistotaulun siirtäminen uuteen pääkonttorirakennukseen.muistotaulu.jpg

Työvaliokunnan selvityksen tuloksena siirtohankeesta luovuttiin, ja uuteen pääkonttoriin hankittiin muutamia vuosia myöhemmin kokonaan uusi ja uuden pääkonttorin tilaan ja arkkitehtuuriin paremmin sopiva muistotaulu. Vuoden 1971 vuosikokouksen yhteydessä oli ensimmäisen kerran ohjelmassa esitelmä (Kapteeni Martti Savonjousi: Kuinka Suomea puolustetaan). Tuosta alkoi Killan esitelmäperinne, joka on jatkunut nykypäivään asti. Esitelmiä on pidetty sekä kevät- että syyskokouksissa; siis kaksi vuosittain. Esitelmöitsijät ovat olleet oman alansa huippuasiantuntijoita. Heistä mainittakoon amiraali Jan Klenberg sekä kenraalit Reino Arimo, Otto Ylirisku ja Raimo Heiskanen. Esiintyjistä ei sovi unohtaa myöskään tunnettuja sotahistorioitsijoita, joista mainittakoon Tauno Kuosa, Matti Lukkari, Sampo Ahto ja Vilho Tervasmäki. Erityismaininnan ansaitsee myös professori Antti Saarialho, joka on ollut Killan viimeisinä toimintavuosina lähes vakituinen esitelmänpitäjä.

Vuoden 1972 vuosikokouksessa päätettiin kutsua Louhesta (seitsemän veteraania) ja Eurooppalaisesta (viisi veteraania) Pohjolaan siirtyneet sotaveteraanit osallistumaan jaoston toimintaan.

Vuoden 1973 vuosikokous muodostui merkittäväksi. Se pidettiin 13.03.1973 Talvisodan päättymisen 33-vuotispäivän merkeissä. Naispuoliset sodan kokeneet toimihenkilöt olivat nyt ensi kerran mukana. Työvaliokunta oli ennen kokousta laatinut ehdotuksen jaoston säännöiksi. Ehdotus käsiteltiin kokouksessa, ja päätettiin lähettää se vielä juristin tarkastettavaksi. Vuoden 1973 vuosikokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Vilho Tuppurainen, joka hoiti tehtävää 21.03.1974 asti. Todettakoon, että työvaliokunta nimettiin uuden sääntöehdotuksen mukaan Killan hallitukseksi. Hallitukseen tuli valituksi mm. maisteri Irja Noponen, joten hänestä tuli samalla ensimmäinen Killan hallituksen naispuolinen jäsen.

Toiminnan vakiintuminen

Vuoden 1974 vuosikokouksessa hyväksyttiin lopullisesti Pohjolan Sotaveteraanikillan säännöt. Edellisenä vuonna esitettyyn sääntöluonnokseen tehtiin ennen hyväksymistä vain vähäisiä muutoksia. Todettiin, että kolme vuotta aikaisemmin aloitettu esitelmäkäytäntö oli saanut hyvin myönteistä palautetta, ja käytäntö päätettiin tehdä mahdollisuuksien mukaan pysyväksi. Päätettiin myöskin järjestää syksyisin veteraani-ilta, joka pian muotoutui vuosittaiseksi syyskokoukseksi; myös tämä toimintamuoto on jatkunut nykypäiviin asti. Vuoden 1974 vuosikokouksessa Killan puheenjohtajaksi valittiin Olavi Arimo, joka jatkoi toimessa 17.03.1976 asti.

Avustustoiminta ja retkeily tulivat 1970-luvun puolivälin tienoilla näkyvästi Killan toimintamuodoiksi. Retkien kohteina olivat mm. Helsingin lähialueella sijaitsevat linnakkeet sekä muut sotahistorialliset kohteet. Avustustoiminta toteutettiin aluksi talkootyönä jonkun sotaveteraanin tai –invalidin olojen kohentamiseksi ja myöhempinä vuosina myös rahallisina avustuksina. Killan alkuvuosina ohjelmassa olleet ammunta, hiihto ja herrasmieskilpailut sen sijaan häipyivät vähitellen unholaan, eikä niistä enää 1980-luvulle tultaessa näy merkintöjä pöytäkirjoissa eikä jäsenkirjeissä.

Vuoden 1976 vuosikokouksessa valittiin Killan puheenjohtajaksi Reijo Kurkela. Hän toimi puheenjohtajana 05.04.1978 asti. Saman vuoden syyskokouksessa hyväksyttiin uudet säännöt. Merkittävää aikaisempiin sääntöihin verrattuna oli se, että nyt Kiltaan saattoivat liittyä Suomi-yhtiön ja Suomi-Salaman veteraanit. Samalla nimi muuttui muotoon Pohjola-Yhtiöiden ja Suomi-Salaman Sotaveteraanikilta.

Perustamisen yhteydessä esitetty aikomus Killan liittämisestä Pohjolan Kerho ry:n jaostoksi ei milloinkaan toteutunut. Sen sijaan Killan jäsenet liitettiin Keski-Helsingin Sotaveteraanipiiri ry:n jäseniksi. Kilta peri varsin pitkään jäseniltään jäsenmaksua, josta osa tilitettiin Keski-Helsingin Sotaveteraanipiirille. Kokonaisjäsenmaksu oli aluksi 5 markkaa, mutta nousi vuosien saatossa enimmillään 55:een markkaan; eläkeläisten maksu oli ajoittain hieman pienempi. Jäsenistöstä on ensi kerran täsmällistä tietoa vuodelta 1978 laaditussa toimintakertomuksessa. Tuona vuonna jäsenmaksun oli suorittanut 148 henkilöä, joista 68 toimessa olevaa ja 80 eläkkeellä olevaa.

Killan puheenjohtajat ja muut luottamushenkilöt sekä jäsenistö

Vuoden 1978 sääntöjen mukaan vuosikokouksen tuli valita puheenjohtaja sekä viisi muuta hallituksen jäsentä. Jäsenen toimikausi oli kolme vuotta siten, että jäsenistä aina kaksi oli erovuorossa.

Vuoden 1978 vuosikokouksessa valittiin Killan puheenjohtajaksi Toivo Ahonen, joka hoiti tointa 14.04.1980 asti. Tuolloin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pentti Hämeenaho, joka jatkoi puheenjohtajan toimessa 27.03.1984 asti.

Keväällä 1982 pidettiin poikkeuksellisesti kaksi kevätkokousta, mikä johtui siitä, että Killalle hyväksyttiin vielä kerran uudet säännöt. Hyväksymismenettely vaati käsittelyä kahdessa erillisessä kokouksessa, eikä asiaa haluttu lykätä syyskokouksessa käsiteltäväksi. Killan nimi lyhennettiin muotoon Pohjola-Yhtiöiden Sotaveteraanikilta. Hallituksen jäsenten valintaa helpotettiin siten, että eläkkeelle siirtyminen ei enää ollut este valinnalle hallituksen jäseneksi taikka puheenjohtajaksi. Vuoteen 1982 asti siis hallituksen jäsenten piti olla palveluksessa olevia Pohjola-Yhtiöiden toimihenkilöitä. Tämän sääntömuutoksen myötä siirryttiin myös yhdyshenkilöjärjestelyyn: Yhtiö määräsi jonkun aktiivipalveluksessa olevan henkilönsä toimimaan Killan ja yhtiön johdon välisenä yhteyshenkilönä. 1980-luvun lopulla otettiin käytännöksi se, että yhdyshenkilöt merkittiin Killan kannattajajäseniksi.

Killan puheenjohtaja vaihtui 27.03.1984, jolloin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Sihvola. Hänen seuraajansa puheenjohtajana oli 11.02.1987 lukien Aksel Sotamaa. Seuraava puheenjohtaja oli 01.03.1988 alkaen Olavi Rahikainen. Hänen jälkeensä puheenjohtajaksi valittiin Klas Nyman 14.02.1990 alkaen. Nymanin jälkeen puheenjohtajaksi valittiin 26.02.1992 Armas Arti, joka toimi tässä tehtävässä peräti 17:n vuoden ajan vuoteen 2009 asti.

Vuoden 1996 vuosikokouksessa päätettiin, että jäsenmaksusta luovutaan. Tuolloin Pohjola-Yhtymä ilmoitti ottavansa vastuun Killan toimintamenoista. Vuodesta 2001 alkaen toimintamenoista ovat vastanneet puoliksi Pohjola Vakuutus Oy ja Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Suomi.

Vuoden 1999 vuosikokous 25.03. oli sangen poikkeuksellinen. Kokouksen teemana oli Killan 30-vuotinen taival ja puitteet sen takia tavallista juhlavammat. Tavaksi tulleen esitelmän lisäksi iltajuhlassa esiintyivät taiteilija Reijo Salminen ja Pohjolan Kuoro. Juhlavieraiden joukossa oli mukana Pohjola-Yhtymän ja Suomi-yhtiön ylin johto.

Jäsenluetteloa on suhteellisen säännöllisesti alettu pitää vasta 1970-luvun loppupuolelta lähtien. Sitä ennen Killan jäsenet oli sisällytetty Keski-Helsingin Sotaveteraanipiirin jäsenluetteloihin, eikä erillistä pelkästään Pohjolan Sotaveteraanikillan jäsenluetteloa liene lainkaan pidetty. Kokousten osanottajaluetteloista päätellen jäsenmäärä on tasaisesti kasvanut perustamisesta lähtien niin, että vuoden 1977 jäsenluetteloon merkitty 133 nimeä. Kasvu jatkui vuoteen 1981, jolloin (vuoden alkaessa) jäseniä oli 164. Siitä alkoi jäsenmäärän supistuminen. Sadan jäsenen raja tuli vastaan melko tarkasti vuosituhannen vaihtuessa, sillä vuoden 2000 alkaessa jäsenmäärä oli 97.

Vuosikokouksiin jäsenistöstä on osallistunut keskimäärin hieman alle puolet. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vuosikokousten osallistujamäärien huippu ei osu likimainkaan yhteen jäsenmäärän huippukohdan kanssa. Vuosikokousten suurin osallistujamäärä on keväältä 1994, jolloin paikalla oli 75 Killan jäsentä. Jäsenluettelon mukaisen jäsenmäärän ollessa suurimmillaan 1980-luvulla vuosikokouksiin osallistui vain 34-60 jäsentä. Osallistujamäärä 34 on juuri kevätkokouksesta 1981, jolloin jäsenmäärä näyttää olleen suurimmillaan.

Vuoden 2014 alkuun tultaessa jäsenmäärä oli supistunut alle 30:een. Heistä Killan kokouksiin kykeni osallistumaan enää alle kymmenen veteraanijäsentä. Armas Artin luovuttua Killan puheenjohtajuudesta vuonna 2009 valittiin puheenjohtajaksi Martti Savonen, joka joutui luopumaan tästä tehtävästä terveydellisistä syistä lokakuussa 2013. Savosen jälkeen puheenjohtajaksi valittiin Seppo Soratie.

19.11.2014 Jarmo Männistö

12.04.2024Katso kuvia Pohjolan seniorien vuosikokouksesta 9.4.24
06.03.2024Keskisen alueen toimintakertomus 2023/2024
04.03.2024Itäisen alueen toimintakertomus 2023/2024
03.03.2024Katso vielä kuvia Päijät-Hämeen seniorien joululounaalta 5.12.23
27.02.2024Pohjoisen alueen toimintakertomus 2023/2024
16.12.2023Pohjolan ja OPn seniorien yhteinen joululounas Vallilassa 14.12.23
19.10.2023Pohjolan seniorien syysretki Alitalon viinitialle 18.10.23
01.08.2023Turun seniorit Salon torilla heinäkuussa 2023
21.04.2023Keskisen alueen toimintakertomus/suunnitelma 2022/23
19.04.2023Seniorien vuosikokous 21.3.23
10.03.2023Päijät-Hämeen seniorien toimintakertomus vuodelta 2022
20.01.2023Läntisen alueen toimintakertomus vuodelta 2022
12.12.2022Pohjolan seniorien joululounas Vallilassa 8.12.22
18.11.2022Pohjolan seniorit Espoon kaupunginteatterissa 16.11.22
09.09.2022Pohjolan seniorien syysretki 6.9.22
02.06.2022Tampereen eläkeläisten kevätkokous 11.5.22
24.02.2022Turun seniorien kuukausilounas 10.2.22
13.09.2021Muistokirjoitukset
17.01.2020Katso kuvia Kouvolan seniorien syys- ja joulutapaamisesta 2019
29.12.2019Lapinmäentien työmaan tilanne joulukuussa 2019
25.12.2019Katso kuvia Pohjolan ja OPn seniorien yhteisestä joululounastilaisuudesta 12.12.2019
26.11.2019Nunnia ja konnia Lahdessa 30.10.19.
15.05.2019Katso kuvia seniorien Tarton matkalta 6.5-8.5.2019
31.03.2019Pohjolan seniorien vuosikokous ja muisteloiden ilta 26.3.2019
19.02.2019Kouvolan seniorien syystapaaminen ja joululounas 2018
13.01.2019Kuvia Lahden Pohjolan seniorien joululounaalta.
17.12.2018Katso kuvia seniorien joululounaalta Vallilassa 11.12.2018
05.11.2018Turun seniorit kävivät uudessa Pohjola Terveystalossa.
11.10.2018Kuvia seniorien Turun syysretkeltä 26.9.2018
25.08.2018Vakuutus- ja rahoitualan golfin tulokset 2018
31.05.2018Katso kuvia seniorien Vilnan matkasta 14.16.5.2018
11.05.2018Hautausavustustiedote
08.05.2018Pohjolan seniorien vuosikokous ja muisteloiden ilta 24.4.2018
15.04.2018Katso kuvia Lahden seniorien kuukausitapaamisesta 7.3.2018
24.03.2018Katso kuvia Lapinmäen purkutyömaalta
27.12.2017Katso kuvia seniorien joululounaalta 15.12.2017 Vallilassa
04.12.2017Pohjolan seniorit tenniskisassa 25.11.17
06.10.2017Katso kuvia seniorien Tuusulanjärven retkeltä 27.9.2017
02.10.2017Kouvolan seniorit tapasivat 15.9.2017
28.08.2017Turun seniorit Salon iltatorilla 5.8.2017
29.06.2017Kesäkuvia Kuopiosta
24.05.2017Katso kuvia seniorien Pärnun matkalta 8.-10.5.2017
30.04.2017Katso kuvia Pohjolan seniorien vuosikokouksesta 24.4.2017
28.04.2017Kuvia Turun seniorien Piknikistä
18.02.2017Kuvia seniorien Lahden teatteriretkestä
10.01.2017Kuvia Lahden seniorien joululounaalta
13.12.2016Katso kuvia Pohjolan, OPKn ja Helsingin Osuuspankin seniorien yhteiseltä joululounaalta Vallilassa 5.12.2016
09.12.2016Teatteriretki Lahteen 3.2.2017
30.10.2016Kuvia Espoon retkeltä
16.10.2016Lahden seniorien kuukausitapaaminen 12.10.2016
09.09.2016Kouvolan eläkeläisten kokous
27.05.2016Kuvia seniorien Budapestin matkalta 16-18.5.2016
03.05.2016Jouko Aaltonen jatkaa seniorien puheenjohtajana
25.04.2016Kuvia seniorien vuosikokouksesta 19.4.2016 Vallilassa
12.01.2016Lääketieteen palkinto 2016
10.01.2016Kuvia Pohjolan Tampereen seniorien joululounaalta 17.12,2015
20.12.2015Kuvia Joululounaalta Vallilassa 8.12.2015
25.11.2015Suomi-yhtiön lisäetupäätös
02.11.2015Kuvia Hämeenlinnan retkestä 30.10.2015
16.06.2015Kuvia turkulaisten kastetilaisuudesta 3.6.2015
02.06.2015Seniorien matka Pietariin keväällä 2015
24.05.2015Kuvia seniorien Pietarin matkalta 18.-20.5.2015
31.03.2015Kuvia Pohjolan seniorien vuosikokouksesta 23.3.2015
30.03.2015Jouko Aaltosesta seniorien puheenjohtaja
26.03.2015Suomi-yhtiön tilinpäätöstiedote
19.03.2015Allegrolla kevätmatka Pietariin 18.-20.5.2015
02.03.2015PoGo:n teatteri
05.01.2015Lääketieteen palkinto professori Matti Uusituvalle
30.12.2014Pohjolan seniorien joululounas 18.12.2014 Lapinmäentiellä
29.12.2014Lahden seniorien joululounas 16.12.2014
24.12.2014Pohjolan sotaveteraanikillan viimeinen kokous 27.11.2014
14.12.2014Sotiemme veteraanien muistotilaisuus Lapinmäentiellä 27.11.2014
19.11.2014Suomi-yhtiön lisäetupäätös löytyy Vakuutus-osiosta
12.11.2014Surusanomat-palsta lopetetaan
06.11.2014Turkulaiset Pasilassa Maikkarin vieraina
31.10.2014Kuvia Tallinnan retkestä 21.-22.10.2014
20.09.2014Pohjola tyhjenee
11.06.2014Kärsämäki-sinfonia
27.05.2014Tulevia senioreita
20.05.2014Lue seniorien Berliinin matkan 12-14.5.2014 matkakertomus ja katso valokuvat kuva-albumista
09.05.2014Kutsu golfkisaan
23.04.2014Uusia uutisia (23.4.2014) Aakolta Pohjoisesta
07.04.2014Turkulaiset Tampereella 29.3.2014. Raportti ja kuvia tapahtumasta
29.03.2014Lue raportti ja katso kuvat seniorien vuosikokouksesta ja muisteloiden illasta 20.3.2014
24.03.2014PoGo:n näytelmä
19.03.2014Suomi-yhtiön alasajo
10.03.2014Terveisiä Lännestä
06.03.2014Pohjoisen kuulumisia
04.03.2014Berliinin matka 2014
04.03.2014Kuulumisia Jyväskyvästä
14.02.2014Kutsu Pohjolan seniorien vuosikokoukseen ja teatteri-iltaan
07.01.2014Lääketieteen palkinto professori Inkeri Elomaalle
28.12.2013Joululounas Lapinmäentiellä 19.12.2013
23.12.2013Päijät-Hämeen seniorien Joululounas 17.12.2013
12.12.2013Turun seniorien Joululounas 2013
08.12.2013Senioritapaaminen Kouvolassa 27.11.2013
24.11.2013Menninkäisiä kirjoissa ja kansissa
23.11.2013Kuvia Tallinnan retkestä 6-7.11.2013
20.11.2013Suomi-yhtiön lisäeduista
10.11.2013SenioriPS lopetetaan

Näytä lisää »