Keskustelu

Tuija JanssonHautausavustus16.11.2017 13:40
Nyt kun "kaikki" asiat tuntuvat muuttuneen, niin tietäisikö joku minne nykyään pitää ottaa yhteyttä kun on jäänyt 1997 Pohjolasta eläkkeelle ja hakee hautausavustusta ?

(Selvyyden vuoksi siis, kun OMAISENI hakee minun kuoltuani.)

Jouko AaltonenRe: Hautausavustus18.11.2017 20:11
Hei
Kysymykseesi on vaikea antaa selkeää vastausta, mutta yritän. Todennäköisin maksaja on kohdallasi
Mandatum Life, jos taas eläkkeesi maksajana on edelleen Ilmarinen, hautausavustusta tulee hakea Ilmarisesta. Ohjeeksi antaisin, että selvittäisit hautausavustuksesi maksajan etukäteen.
Kotisivuillemme pitäisi tulla lähiaikoina informaatiota hautausavustuksesta, ohjeita sen hakemisesta ym. Informaatiossa pitää kuitenkin huomioida, että sivustomme on kaikille avoin.

Arvo Juhani pöyryRe: Hautausavustus12.3.2018 18:23
Hei Jouko
olen pohjolan entinen venetarkastaja ja siirtynyt eläkkeelle joskus 1995 (Viinasen potkimat )
Ilmarisen eläkkeensaaja.
Mistä saan lisätietoja

Jouko AaltonenRe: Hautausavustus14.3.2018 16:30
Terve " Viinasen potkima "
Lähtisin ensimmäiseksi tiedustelemaan mahdollista hautausavustustasi Ilmarisesta. Mikäli vuonna 2016 saatu puh. no pitää paikkaansa, kokeile numeroa 010 284 2755.

Yksi vaihtoehto voisi olla Mandatun Life 0200 31100

t. Jokke

TapsaRe: Hautausavustus6.9.2019 21:45
Jokke.
Nämä on nyt sellaisia kysymyksiä, että pitää tulla selkeä tieto, että kehen me olemme yhteydessä, jota voi antaa jälkeen jääville viestin siitä mihin on oikeutettu ja kuka asiaa hoitaa.
Nyt selkeät kontakti tiedot jakoon.

JokkeRe: Hautausavustus5.11.2019 11:20
Terveisiä Tuijalle ja Tapsalle, sekä kaikille senioreille Anteeksi, että vastaan näin myöhään jo pari kuukautta vanhaan kyselyyn hautausavustuksesta. Uutisista löytyy päivämäärällä 11.5.2018 selkeä tieto ohjeineen miten pitää toimia hautausavustuksen suhteen. Mikään asia ei ole muuttunut sen jälkeen. Suurimman osan Pohjolan tt:n eläkkeistä maksaa vielä tällä hetkellä OP-Eläkekassa vuoden 2020 loppuun., Vuodesta 2021 eläkkeiden maksajaksi tulee taas Ilmarinen, vaikuttaako tämä mutos jotenkin vahuuseläkkeisiin, sitä emme vielä tiedä. Mikäli vaikuttaa, toivottavasti siitä tulee kaikille tieto henkilökohtaisesti. Mahdollisesta muutoksesta tulemme tältä osin päivittämään myös kotisivut. Isoja peijaisia ei kannata suunnitella, koska hautausavustuskin on nykyään veronalaista tuloa, tämä omaisille tiedoksi.

Jouko AaltonenRe: Hautausavustus5.11.2019 20:13
Vastauksessani Tuijalle, Tapsalle +kaikille senioreille oli painovirhe, jonka nyt heti korjaan
Vuodesta 2021 vanhuuseläkkeiden maksajaksi tulee taas Ilmarinen, vakuttaako tämä muutos jotenkin vanhuuseläkkeisiin, pitää olla HAUTAUSAVUSTUKSEEN, sitä emme tiedä....
Sorry
Hyvää syksynjatkoa kaikille
Jokke



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: