Suomi-yhtiön sijoitukset tuottivat alkuvuonna 4,1 prosenttia

 

Käyvillä arvoilla laskettu Suomi-yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto oli alkuvuonna 4,1 prosenttia. Ilman vastuuvelan suojaamiseksi hankittuja korkojohdannaisia tuotto olisi ollut 3,5 prosenttia. Huolimatta suhteellisen korkeasta tuotosta yhtiön taloudellinen vakavaraisuuspääoma pysyi kuitenkin lähes ennallaan johtuen markkinakorkojen laskusta.

 − Sijoitustoiminnan tuotto vuoden alkupuoliskolla oli sinällään hyvä, mutta omiin tavoitteisiimme nähden tulos on silti enintään tyydyttävä. Meillä alkuvuoden tavoitteita nosti huomattavasti yleisen korkotason selkeä lasku. Vakuutussäästöille luvattujen sopimuskorkojen korkea taso on entistä vaativampaa saavuttaa tulevaisuudessa, toimitusjohtaja Markku Vesterinen toteaa.

 Suomi-yhtiö hoitaa noin 250 000 asiakkaansa vakuutuksia ja niihin liittyviä sijoituksia. Yhtiö ei myy uusia vakuutuksia. Yhtiön avaintehtävä on sijoitustoiminta, jonka onnistuneella hoitamisella voidaan varmistaa yhtiön vakavaraisuus ja siten turvata asiakkaiden vakuutussäästöt ja niille luvattu korkea tuotto. Kesäkuun lopussa sijoituskannan markkina-arvo oli noin 6,3 miljardia euroa.

Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Suomi-yhtiön toimintapääoma nousi 204 miljoonalla eurolla 1 440 miljoonaan euroon. Vakavaraisuusaste oli 29,6 prosenttia (24,8 prosenttia 12/2009).

Vakavaraisuusasteen noususta huolimatta yhtiön taloudellinen vakavaraisuusasema ei vahvistunut, kun otetaan huomioon myös vastuuvelan arvostus markkinakoroilla.

 Finanssikriisin seurauksena vakuutusyhtiöiden vakavaraisuusvaatimuksia hiotaan EU:ssa hyvin vaativiksi. Suomi-yhtiö varautuu lähivuosina voimaan tuleviin säädöksiin (Solvenssi II -direktiivi) keventämällä riskinottoaan ja on jo esimerkiksi vähentänyt osakepainoa sijoituksissaan. Keskinäinen yhtiö ei voi nostaa lisäpääomituksella vakavaraisuuttaan sijoitusriskien mahdollisesti realisoituessa. Sille jatkuva vakavaraisuudesta huolehtiminen on tärkeää.

 − Meidän kohdallamme jokainen vakavaraisuusvaatimuksen korotus merkitsee tarvetta alentaa sijoitusriskiä. Odotusarvoisesti tämä taas johtaa alempiin tuottoihin ja pienentää asiakkaan saamaa kokonaistuottoa, Vesterinen tähdentää.

 Yhtiön huolehdittavana on yli 5 miljardin euron pitkäaikainen vastuuvelka. Huomattava osa asiakkaista saa säästöilleen 4,5 prosentin laskuperustekoron ja lisäksi 2,7 prosentin Suomi-yhtiön erityisedun.

 Viime vuosina Suomi-yhtiö on palauttanut vakavaraisuuttaan vakuutuksenottajille huomattavina asiakashyvityksinä. Vuosina 2005−2010 yhtiö on jakanut erilaisia lisäetuja yhteensä lähes 1,2 miljardia euroa. Kuluvan vuoden osalta päätös lisäeduista tehdään aiempaan tapaan marraskuussa. Lisäetujen maksamiselle lähtökohtana on yhtiön taloudellinen vakavaraisuusasema. 

 Sijoitusmarkkinat polkevat paikallaan

 Sijoitusmarkkinoilta puuttuu tällä hetkellä vuoden takainen optimismi, sijoitusjohtaja Timo Hukka sanoo. Hän kuvaa kuluvaa vuotta hitaan talouskasvun ja takavuosiin nähden matalien tuottojen vuodeksi. 

− Markkinat polkevat paikallaan eikä mikään sijoitustoiminnan osa-alueista näytä nousevan selvästi muita paremmaksi. Riskinotosta ei juuri palkita, Timo Hukka sanoo.

 Käyvillä arvoilla laskettu yhtiön sijoitustoiminnan nettotuotto oli alkuvuonna 4,1 prosenttia (3,3 prosenttia 06/2009). Tämä sisältää vastuuvelan suojaamistarkoitukseen hankitut korkojohdannaiset. Ilman niitä tuotto oli 3,5 prosenttia.

 Paras tuotto alkuvuonna oli osakesijoitusten 8,5 prosenttia. Korkosijoitusten (pl. vastuuvelkaa suojaavat korkojohdannaiset) tuotto oli 2,6 prosenttia sisältäen myös rahamarkkinasijoitusten tuoton.

 Suorien kiinteistösijoitusten tuotto oli vähintäänkin hyvä ollen 4,4 prosenttia. Kiinteistörahastojen hitaampi toipuminen finanssikriisistä painoi kiinteistösijoitusten kokonaistuoton 1,8 prosenttiin. Vaihtoehtoisissa sijoituksissa hedge fundien tuotto oli 2,2 prosenttia.

 Kesäkuun lopussa yhtiön sijoituskannan markkina-arvo oli noin 6,3 miljardia euroa. Erilaisissa korkoinstrumenteissa sijoituksista oli 62 prosenttia. Osakkeiden osuus sijoituksista oli 24 prosenttia, josta kesäkuun lopussa oli suojattuna noin neljännes. Pääomasijoitukset on sisällytetty tässä osakesijoituksiin. Kiinteistöihin, mukaan lukien kiinteistörahastot, oli sijoitettu 10 prosenttia kaikista sijoituksista, ja vaihtoehtoisissa sijoituksissa oli 4 prosenttia sijoituksista.


Vakuutustoiminnan kehitys jatkui vakaana

 Yhtiön vakuutusmaksutulo oli alkuvuonna 25 miljoonaa euroa (26 miljoonaa euroa 06/2009).

 Maksetut 203 miljoonan euron korvaukset olivat odotusten mukaisia (205 miljoonaa euroa 06/2009). Valtaosa korvauksista on asiakkaiden erääntyviä vakuutussäästöjä.

 Suomi-yhtiö on ulkoistanut pääosan vakuutus- ja sijoituskantansa hoidosta OP-Pohjola-ryhmään. Yhtiön palveluksessa on 10 henkilöä. Ulkoistamissopimukset ovat pääosin pitkäaikaisia, ja niiden aiheuttamien kustannusten ennustettavuus on hyvä. Yhtiön liikekulut olivat alkuvuonna 7,2 miljoonaa euroa (7,4 milj. euroa 06/2009).